Monet ovat kuulleet Googlen Project Ara:sta, joka kehittää pienistä eri ominaisuuksia sisältävistä paloista koottavaa älypuhelinta. Nyt myös älykellosta tehdään samantapaista sovellusta.
Blocks on vasta kehitysvaiheessa oleva älykello, joka koostuu pienistä paloista. Palat sisältävät jonkin ominaisuuden, ja oman kellonsa voi koota itse haluamistaan paloista. Valittavia paloja kehittäjien mukaan tulevat olemaan esimerkiksi sykemittari, lisäakku ja monta muuta. Lisäksi omien palojen kehittäminen on mahdollista.
Idea Blocks:iin syntyi, kun yliopisto-opiskelijat halusivat kehittää oman älykellon. He olisivat halunneet älykelloonsa välttämättä kaikki mahdolliset ominaisuudet, mutta se ei olisi ollut mahdollista ilman, että älykellosta olisi tullut liian suurikokoinen. Idea paloista kootusta älykellosta syntyi, ja sitä he myös alkoivat toteuttamaan.
Blocks:issa on vielä paljon kehitettävää. Kehittäjät kertovat esimerkiksi palojen kiinnitysmekanismin vaativan vielä kehittämistä. Projektin eteneminen tarvitsee ajan lisäksi rahaa, jonka hankkimista kehittäjät suunnittelevat joukkorahoituksella, ja konsepti saattaakin löytyä pian Kickstarter:ista.
Lähde